perjantai 22. elokuuta 2014

Sateenkaariperheet nykykirjallisuudessa 2 (Markéta ja Yulia)



Lastenkirjallisuus

Lastenkirjat, jotka kuvaavat epäperinteisiä perheitä on harvinaista löytää vanhemmassa kirjallisuudessa. Kun HLBT (eng. LGBT) -yhteisö on saanut lisää näkyvyyttä ja sen jäsenet joitakin oikeuksia sekä kun muut sosiologiset ilmiöt kuten avioero ja adoptio tuli yleisemmäksi,  nämä ilmiöt alkoivat heijastua kirjallisuudessa enemmän ja enemmän. Lastenkirjat, jotka kuvaavat epäperinteisiä perheitä yksityiskohtaisesti ensiksi ilmestyvät 1990-luvulla, enimmäkseen englanniksi ja Suomessa ne alkoivat ilmestyä vuosituhannen vaihteessa ja lähinnä 2000-luvulla. Kuitenkin tämä kirjan laji edelleen pysyy rajassa ja se ei ole missään nimessä valtavirrassa. Yhteiskunnan jatkuvan muutoksen mukaan on mahdollista ja todennäköistä, että yhä suurempi osa kirjoista liittyy tähän aiheeseen tulevaisuudessa.
Kirjojen tarkoitus näyttää olevan enimmäkseen opetuksellinen (Emma ja erilainen perhe), jossa esimerkiksi tyttö hänen äidin kanssa keskustelee monenlaisista perhetyypistä. Äiti selittää epäperinteisten perheiden monia mahdollisuuksia ja myös osoittaa, että niistä ei ole mitään epänormaalia ja hän laittaa niitä samaan viivaan kuten heteronormatiivista perhettä. Kirjat yrittävät opettaa lapsille suvaitsevaisuutta muille ihmisille.
Kirjassa Ikioma perheeni on 7 hahmoa ja ei kukaan heistä kuulu perinteiseen perheeseen. Siitä nousee kysymys, millaisille lapsille on kirja määritetty, koska on luultavaa, että sateenkaariperheiden lapset ymmärtävät epäperinteistä perhettä jonakin luonnollisena.



Muu kirjallisuus
 
Termi sateenkaariperhe on hyvin tunnettu suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisessa elämässä. Siitä on tullut yleistermi, joka käytetään sanomalehdissä, televisiossa, ja muissa mediassa. On myös pari opetuksellista kirjaa, jotka puhuvat sateenkaariperheiden kysymyksista ja levittävät tietoja ja informaatiota. Käsikirja Sateenkaariperhe ja hyvinvointi (Juha Jämsä) kuvaa muutamien perheiden tarinoita, jotka perustuvat molempien lasten ja vanhempien haastatteluista. Ja se antaa myös neuvoja siitä, miten hoitaa asioita virkailijoiden kanssa liityviä asioita neuvotelessa.


Lait Suomessa
Suomessa saman sukupuolen rekisteroitu parisuhde on laillinen vuodesta 1971 lähtien, mutta avioliittolaki on vielä ratkaisematon. Adoptio on laillinen ainoastaan lapsipuolen tapauksessa. (Verrattuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, täysi adoptio on jo laillinen.)

Lähteet:
www.wikipedia.org
www.sateenkaariperheet.fi

6 kommenttia:

  1. Hei! Meidän kysymys on, mitä mieltä olette tästä: miksi kirjailijat kirjoittavat tästä aiheesta. Tiedättekö jotain heidän biografioista, voiko olla että he itse ovat kasvanneet erilaisissa perheissa? Tai mitä tapahtui Suomessa että suomalaiset alkoivat kirjoittaa sateenkaariperheesta?

    VastaaPoista
  2. Minä ja Attila haluaisimme kysyä tilanteesta teidän omassa maassa, voisitteko kertoa lyhyesti mitä mieltä ovat ihmiset tästä aiheesta?! kiitos!

    VastaaPoista
  3. Yulia
    Minun maassani sitä ajatellaan kuin epänormaali asia. Ihmiset voivat asua yhdessä ja ottaa lapset, mutta se ei ole virallisesti

    VastaaPoista
  4. Kysymykseni olisi se, että teidän mielestänne millaisia lapsia ne kirjat koskevat enemmän, niitä, jotka eläävät sateenkaariperheessä vai niitä, jotka ei? Koska niille, jotka elävät sateenkaariperheessä, se on luonnellinen tilanne, siis he ajattelevat siitä toisella tavalla, kuin "perinteisessä" perheessä eläväi lapsia.
    Pitäisikö lukea sattenkaariperheessä eläville lapsille sellaisia kirjojakin, joista näkyy "perinteinen" perhekuva? Miksi kyllä vai ei? Mistä näkökulmasta esittävät ne kirjat, jossa ovat sateenkarriperheitä, sateenkaariperheiden tilanteen ja jokapäiväinsen elämänsä? Mistä ne tarinat kertovat?

    VastaaPoista
  5. Lapset ovat hyvin älykkäitä, usein enemmän kuin aikuiset. Heillä on ympäröivän maailmaan puhdasta ymmärrystä. Rakkaus on kaikkein tärkeintä parissa (sekä heteroseksuaalinen ja homoseksuaalinen). On riittävää selittää lapsille sitä, että rakkaudella voi olla monia muotoja ja ei ole oikeaa tai väärää muotoa. Rakastaa jotakuta (sekä mies ja nainen) on luonnollisin asia maailmassa. Selittää lapsille, miksi heillä on kaksi äidit tai kaksi isät on kuin selittää heille, miksi on olemassa ihmisiä, joilla on erilainen ihon värin tai silmien muoto. Se on miten luonto toimii. Homoseksuaalisuus esiintyy luonnossa aikojen alusta! Siksi en ymmärrä, miksi vielä tänään useimmissa maailman maissa homoparit eivät saa adoptoida lapsia, mutta koko maailmaan se korostaa edelleen sitä, että miljoonat lapset odottavat saadaa perheitä.

    VastaaPoista
  6. Näkökulma on erittäin tärkeä asia niin kuin Flora kirjoitti myös. Olisi kiva kulla että se ei ole "huono" elämään sateenkaariperheessä koska pitää myös ymmärtää että lapset menevät kouluun ja leikkimään toisien lapsen kanssa ja he näkevät että sateenkaariperhe on vain yksi tyyppi monenlaisesta perhestä. Mitä sanotte semmosesta perheste missä on vain äiti tai vain isä? Onko se myös niin harmittava yhteiskunnan näkökulmassa? Tai perhet missä isä otti äidin rooli ja äiti on töissä, isästä tuli "kotirouho"? Roolit ja näkökulmat voivat muuttuu.

    VastaaPoista