"Älä pelkää
yksinäisyyttä, ehkä se
on pelkkä
tauko ennen loppusoiton
pitkää,
kiivasta syleilyä..."
Tommy
Tabermann
Saila Susiluoto (s.1971) on ansioituneesti palkittu suomalainen runoilija.
"Olipa kerran..." - juuri sillä tavalla satu alkaa, juuri nillä sanoilla siirrytään maailmaan, joka on "samanlainen kuin tuntemamme, erilainen kuin tama. Sinne pääsi unissaan. Sinne pääsi jos oli kipeä".
Satu on paras keino kertoa jostakin, josta ei saa sanoa suoraan. On laajasti tunnettu se, että Charles Perraultin satu Punahilkka ei kerro vain punahattuisesta tytöstä, vaan joistakin tärkeämmistä asioista. Juuri sen takia Susiluodon hahmo aloittaa tarinoida, ei hänen saa kertoa muuttuvansa sudeksi eikä siitä, että hän on yksinäinen. Omassa maailmassa, jossa "on paljon satua ja vähän totta, on kaikki mahdollista".
Tässä maailmassa saa parantaa, jos on kipeä.
Tästä maailmasta löytyy toive.
Tässä maailmassa odottaa parasta.
Tapahtuuko nykyään niin, että luomme oman maailmamme, kun olemme "lapset ja kipeät"? Millä tavalla huudamme yksinäisyydestämme?
Asja M.
Kuvat:
http://ilsela.blogspot.fi/2012/09/lukemassa.html
Lähteet:
Susiluoto, Saila (2001) Siivekkäät ja Hännäkkäät. Otava, Helsinki
Äiti kertoo sadun http://www.kiiltomato.net/saila-susiluoto-siivekkaat-ja-hannakkaat/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti